Kaikin puolin onnistunut kaupankäynti tarjoaa mieluisan kokemuksen. Sujuva ja asiakasta huomioiva palvelu, laadukkaat ja järkevän hintaiset tuotteet sekä luotettavat toimitukset ovat kulmakiviä, joiden varaan rakentuu hyvä asiointikokemus. Hyvän Kaupan Paikka onkin tehnyt viime aikoina paljon toimia näiden asioiden kehittämiseksi.
Asiakas löytää Hyvän Kaupan Paikasta laadukkaita kylpytynnyreitä, hirsisaunoja ja muita piharakennuksia, joissa kaikissa on erinomainen hinta-laatusuhde. Tarjolla olevat tuotteet ovat tarkoitustaan vastaavia ja palvelevat käytössä pitkään. Hyvän asiointikokemuksen luomiseksi tarvitaan laadukkaiden tuotteiden lisäksi sujuvaa vuorovaikutusta asiakkaan ja kauppiaan välillä sekä ripeästi reagoivaa ja asiakkaan tarpeet huomioivaa palvelua.
Hyvän Kaupan Paikassa onkin tehty vuodesta 2020 lähtien määrätietoisia toimia asiakaspalvelun kehittämiseksi ja asiakastyytyväisyyden kohentamiseksi. Suunta on osoittautunut oikeaksi, sillä saatu asiakaspalaute on muuttunut kehitystoimien myötä koko ajan positiivisemmaksi. Asiakkaat kokevatkin Hyvän Kaupan Paikan palvelevaksi ja asiakkaan odotukset hyvin huomioivaksi kauppakumppaniksi.
Asiakaspalvelua on tehostettu muun muassa henkilöstömäärän lisäyksellä. Tähän konkreettiseen toimeen saatiin kannustin asiakaspalautteista. Hyvän Kaupan Paikka haluaa kehittää toimintaansa yhä paremmin palvelevaksi ja siksi palautteita ja annettuja asiakaskokemuksia otetaan jatkossakin mielellään vastaan. Niiden avulla Hyvän Kaupan Paikasta pystytään muovaamaan asiakkaiden odotuksia ja tarpeita vastaava kauppakumppani.
Asiakaspalvelun henkilöstömäärän lisääminen on luonut edellytykset aktiiviseen vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa sekä tehnyt mahdolliseksi nopean vastaamisen reklamaatioihin. Myös digitaalisten ratkaisujen hyödyntämistä nykyistäkin enemmän on suunniteltu verkkokaupassa asioimisen sujuvoittamiseksi entisestään. Kehitystoimien ansiosta Hyvän Kaupan Paikka pystyykin tarjoamaan kokonaisvaltaista, ripeästi reagoivaa ja asiakastyytyväisyyttä kehittävää palvelua kaikille asiakkailleen.
Hyvä asiakaspalvelu on käsitteenä laaja ja siihen voi katsoa sisältyvän muitakin osaalueita kuin asiakkaan kohtaaminen eri tilanteissa tai kaupankäynnin vaiheissa. Laadukkaiden tuotteiden ja luotettavien toimitusaikojen osuus tulee myös huomioida asiointikokemukseen vaikuttavina seikkoina.
Hyvän Kaupan Paikka on tehnyt asiakaspalvelutilanteiden tehostamisen lisäksi muita kehitystoimia, etenkin toimitusaikojen pitävyyden varmistamiseksi. Tämän tiimoilta tuotanto- ja kokoonpanoresursseja on lisätty ja varastointikapasiteettia nostettu huomattavasti; 800 neliömetrin lämmitetyt varastotilat ovat kasvaneet peräti 4000 varastoneliön suuruisiksi.
Tuotteiden laadusta huolehditaan tinkimättömällä laadunvalvonnalla. Kaikki tuotteet tarkastetaan Hyvän Kaupan Paikan toimesta huolellisesti ennen kuin ne lähetetään asiakkaille. Näin varmistetaan, että tuotteiden hinta-laatusuhde on jatkossakin erinomainen ja asiakkaat voivat olla enemmän kuin tyytyväisiä hankintoihinsa.
Hyvän Kaupan Paikka pyrkii lisäksi tuotteissaan mahdollisimman korkeaan kotimaisuusasteeseen. Esimerkiksi kaikki kylpytynnyrit valmistetaan ja kootaan Oulussa. Suomalaisen työn tukeminen oman liiketoiminnan myötä koetaankin Hyvän Kaupan Paikassa tärkeäksi ja sen edellytysten parantaminen on mukana Hyvän Kaupan Paikan tulevaisuuden suunnitelmissa.
Hyvän Kaupan Paikka on tehnyt jo monia toimia asiakastyytyväisyyden parantamiseksi ja aikoo kehittää toimintaansa jatkossakin, jotta asiakkaat saavat sitä mitä tilaavat: erinomaisesti käyttötarkoitustaan vastaavia kylpytynnyreitä, hirsisaunoja ja muita piharakennuksia, jotka on toimitettu kohteeseen aikataulujen mukaisesti.
Kehitystoimet näkyvät asiakkaalle niin verkkokaupassa asioidessa kuin Oulussa sijaitsevassa myymälässä ostoksia tehdessä. Tämä onkin Hyvän Kaupan Paikan tavoite – hyvä asiointikokemus, joka on läsnä aina, kun asiakas on tekemisissä Hyvän Kaupan Paikan kanssa.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 19.3.2019 alkaen.
Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu
08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet ja yleisimmät maksukortit.
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj
y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta
Pdf-lasku ladataan tilausvahvistuksessa olevasta linkistä. Maksun kirjauduttua tilillemme tilauksen käsittely jatkuu.
Ostaessasi Hyvän Kaupan Paikka Rahoituksella voit valita sinulle sopivimman maksuvaihtoehdon. Hyvän Kaupan Paikka Rahoitus on jatkuva luotto, jonka minimiluottoraja on 2000 euroa. Luoton muusta käytöstä voi seurata korkeampi tai alempi todellinen vuosikorko. Luotonantaja Resurs Bank AB Suomen sivuliike.
Käytettävissä ovat Klarnan tarjoamat maksutavat, kuten lasku, erämaksu, korttimaksu ja verkkopankkimaksu. Maksaminen tapahtuu turvallisesti Klarnan järjestelmän kautta, ja voit valita itsellesi sopivimman maksutavan kassalla.
Lisätietoja Klarnan tarjoamista maksutavoista ja ehdoista löydät osoitteesta www.klarna.com/fi.
Santander-ostorahoitus edellyttää ennakkoon hyväksyttyä rahoituspäätöstä, jonka olette hakeneet ennakkoon sivustomme kautta Santanderin verkkopalvelusta. Ostorahoitus on mahdollista vain, jos teillä on rahoituspäätös. Huomioikaa myös, että tilauksenne kokonaisumma ei saa ylittää teille myönnettyä rahoitussummaa.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu
08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8
Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet. Voit maksaa Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksu turvallisesti.
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard – ja American Express -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa -, MasterCard SecureCode – ja American Express SafeKey -todentamispalvelut.
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
https://www.paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta
Maksuehdot sovitaan tilauksen yhteydessä ja sovittujen eräpäivien noudattaminen vahvistaa toimitusaikataulun. Asiakkaalla on oikeus kaupan peruutukseen kuluttajasuojalain mukaisesti 14 päivän ajan tilausvahvistuksen/laskun vastaanottamisesta. Mikäli peruutusta ei ole mainitussa ajassa tehty, kauppa katsotaan sitovaksi. Laskun maksu katsotaan vahvistamiseksi.
Toimitusmuoto valitaan tuotekohtaisesti tuotteen oston yhteydessä ennen kuin tuote siirretään ostoskoriin. Myös toimituskulu on tuotekohtainen ja selviää tuotesivulla.
Tilauksen voi noutaa sovitusti noutovarastoltamme Oulusta.
Toimituskulut sisältävät rahti- ja pakkauskulut. Tuote toimitetaan asiakkaalle kotiin kuljetettuna, jolloin asiakas maksaa rahdin.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Sovimme aina tarkan toimitusajan. Ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Palautuksista on neuvoteltava aina myyntipalvelumme kanssa. Hyvitämme tuotteiden palautuksista ehjinä vahingoittumattomissa pakkauksissa palautettujen tuotteiden mukaisesti, mahdolliset toimituskustannukset vähennetään palautuksen määrästä.
Asennettuja tai osin asennettuja tuotteita emme ota vastaan palautuksina. Palautuksissa ostaja vastaa tuotteiden asianmukaisesta pakkauksesta niin, että kuljetusyhtiö pystyy ne kalustollaan noutamaan ja turvallisesti kuljettamaan. Palautusten rahtikustannukset maksaa myyjä niissä tapauksissa että asiasta on sovittu myyjäliikkeen kanssa ja tuote palautetaan myyjän kuljetusyhtiön sopimusnumerolla varastolle tai tehtaalle.
Mahdollisesti ulkona varastoitavat tuotteet on pakattu säänkestävään pakettiin. Mikäli tuotetta varastoidaan asiakkaan luona ulkona ennen asennusta, paketit on tarkastettava mahdollisten repeytymien osalta ja tarvittaessa suojattava säältä. Pahvilaatikoissa toimitettavat tuotteet on varastoitava kuivissa tiloissa.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon.
Huolellisesta pakkaamisesta huolimatta voivat paketit vaurioitua kuljetuksen yhteydessä. Siksi on syytä jo lähetystä vastaanottaessa tarkistaa sen kunto kuljettajan (tai muun kuljetusliikkeen edustajan) läsnä ollessa. Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote/tuotteet ovat vaurioituneet, tulee vastaanottajan pyytää tavarankuljettajaa tekemään heti vahinkoilmoitus, eli rahtikirjaan laitetaan merkintä vauriosta ja kuljettajan allekirjoitus + nimenselvennys. Tämän jälkeen kuluttajan tulee ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme sopiakseen kuljetusvaurion käsittelystä.