Arctic kämp
Arctic Kämp –majoitusmökin harja nousee kolmen metrin korkeuteen ja näin se tarjoaa viistosta muodostaan huolimatta paljon tilaa pään yläpuolelle. Kattokorkeus luo miellyttävää tilan tuntua ja tilantunnun kruunaa upea ikkunakollaasi, joka koostuu neljästä kolmion mallisesta ikkunasta. Ikkunoita kelpaa tuijotella hämärtyvässä illassa ja etsiä niistä vaikka davincimaista symboliikkaa. Huolimatta kolmen metrin korkeudesta ja tilantunnusta, on Arctic Kämp kuitenkin helppo sijoittaa pieneen tilaan yksinkertaisten perustusten päälle. Kolmiomuoto tuo tullessaan paljon etuja verrattuna perinteisempään rakennustapaan.
Arctic Kämp on modernin pelkistetty. Se sujahtaa huomaamattomasti mökkirannan majoitustilaksi tai vaikkapa pieneksi vuokramökkikyläksi luonnontilaiselle rannalle. Pinnan voi maalata haluamallaan sävyllä ja Arctic Kämp piiloutuu halutessasi maisemaan osaksi luontoa. Paksusta laudasta rakennettu Arctic Kämp on helpporakenteinen ja selkeä koota hyvien ohjeiden mukaan.
Kun raotat kolmiomökin ovea, avautuu eteesi kompaktit sisätilat, jossa voi nukkumisen lisäksi viettää myös kesäpäivää tai pitää sadetta. Hypnoottisen kauniiden ikkunoiden eteen sijoitettu 140 cm lankkusänky toimii myös oleskelualueena, kun varustat sen mukavilla tyynyillä ja vilteillä. Toimitukseen kuuluvat myös kaksimetrinen sänkylaveri sekä pöytä ja kaksi tuolia, jotka tekevät tilasta monikäyttöisen ihan ilman lisäsisustamistakin. Patjan joudut hankkimaan itse, sillä nukkujia ja patjamieltymyksiä on niin moneen lähtöön, ettei meidän ole järkevää varustaa toimitusta patjalla. Lankkusängyn pituus on 205 cm eli tilaan menee peruspituinen patja oikein mukavasti.
Mallikuvissa Arctic Kämp on varustettu erikoisvarustein, kuten parhaissa automainoksissakin. Led-valosarja ei kuulu toimitukseen, mutta mallikuvasta saa hyvää ideaa valaistuksen luomiseen, jos sähköä on tarjolla. Nykyään on myös paljon erilaisia ladattavia valoratkaisuja, jotka luovat Arctic Kämpin sisälle hehkuvaa tunnelmaa. Käytät sitten kynttilöitä, led-myrskylyhtyä tai punaista värinauhaa, on tunnelma Arctic Kämpin sisällä taattu. Et voi olla viihtymättä tässä erinomaisessa kolmiomökissä!
Hyvän Kaupan Paikka on tehnyt piharakennuksia jo vuosia. Meille on kertynyt kokemusta tuotteiden edelleen kehittämisestä ja siksi pyrimme aina tekemään parhaamme. Saatujen kokemusten ja asiakaspalautteiden pohjalta kehitämme tuotteitamme edelleen. Hyvän Kaupan Paikka Oy:n majoitustuvat on rakennettu noudattaen tarkkaa laadunseurantaa, jonka ansiosta tuotteessa ei esiinny yleisiä materiaalivaihteluita ja näin ollen laatu pysyy tasaisena. Toimitamme asiakkaillemme aina kuvaston ja esittelymallin mukaisen tuotteen, ilman oikeuksia teknisiin muutoksiin. Täten asiakas voi olla varma tilatessaan tuotteen Hyvän Kaupan Paikasta, että tuote on samanlainen kuin kuvassa, jolla se on hänelle markkinoitu. Siksi uskallamme luvata majoitusmökeillemme tyytyväisyystakuun!
Luomamme Arctic Kämp ei ole mikään pikkupaketti, sillä kokonaisuudella on kokoa ja painoa. Siksi toimitamme kokonaisuuden kotipihallesi. Kattohuopa tulee toimituksen mukana. Perustusten tekeminen jää asiakkaan vastuulle, mutta suorakaiteen muotoiselle pohjalle ne on yksinkertaista tehdä. Lattianiskalaudat tukeutuvat harkkoperustuksen päälle ja siihen kumotaan sitten koko kaunis mökkikakku. Toimitukseen kuuluvat ohjeet ja rakennuslupapiirustukset saat pyytäessäsi jo etukäteen, jotta toimituksen saapuessa voi vaan alkaa puuhapeteilemään Arctic Kämppiäsi majoituskuntoon. Tarvitset poran, ruuvinvääntimen, vasaran, sahan, mitan, kynän sekä rauhallista intoa kokoamishommiin. Tutustu aina tarkasti ohjeisiin ennen työvaiheen suorittamista.
Meillä Hyvän Kaupan Paikassa on aina joku päivystämässä. Tarjoamme nimittäin asiakastukea 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena seitsemänä päivänä tai niin kuin nykyään todetaan 24/7. Harva sitä yöllä kotiaan rakentaa, mutta meillä vastataan tarvittaessa silloinkin, jos joku tuotteen kasaamisessa kummastuttaa. Rakennuspakettien mukana tulevat ohjeet auttavat kasaamisessa ja löydät myös Youtubesta kasausvideoita, jotka helpottavat rakennustöiden hahmottamista. Et jää piharakennuksesi kanssa yksi, sillä olemme tukenasi!
4 490,00 €
Glamour camping eli glamping on rantautunut Suomeen ja myös Hyvän Kaupan Paikkaan. Me emme tyytyneet laadukkaampaan telttakankaaseen, vaan veimme glamping-majoituksen vielä astetta tyylikkäämmäksi ja paremmaksi. Päätimme yhdistää perinteisen telttamallin ekologiseen puumateriaaliin. Näin syntyi Arctic Kämp, ekslusiivinen tapa majoittaa mökkivieraat tai lastenlapset omalla kotipihalla. Miksei sitä voisi myös itse retkeillä omalla kotipihallaan ja tuijotella kauniista kolmioikkunoista avautuvaa sinitaivasta.
Yhdistimme satojen vuosien takaa lainatun viikinkien kolmiorakenteen pelkistettyyn ja moderniin skandinaaviseen muotokieleen. Arctic Kämp kerää katseita myös majoitteen ulkopuolella, sillä kolmiomallinen rakennus on rauhoittavan tyylikäs jokaiselta sentiltään. Kun perinteinen majoitusmökki ei miellytä silmääsi, on Arctic Kämp juuri sitä, mitä etsit persoonalliselta majoitusmökiltäsi.
Kalustepaketti sisältää
15.10.24 asti!
Arctic Kämp –majoitusmökin harja nousee kolmen metrin korkeuteen ja näin se tarjoaa viistosta muodostaan huolimatta paljon tilaa pään yläpuolelle. Kattokorkeus luo miellyttävää tilan tuntua ja tilantunnun kruunaa upea ikkunakollaasi, joka koostuu neljästä kolmion mallisesta ikkunasta. Ikkunoita kelpaa tuijotella hämärtyvässä illassa ja etsiä niistä vaikka davincimaista symboliikkaa. Huolimatta kolmen metrin korkeudesta ja tilantunnusta, on Arctic Kämp kuitenkin helppo sijoittaa pieneen tilaan yksinkertaisten perustusten päälle. Kolmiomuoto tuo tullessaan paljon etuja verrattuna perinteisempään rakennustapaan.
Arctic Kämp on modernin pelkistetty. Se sujahtaa huomaamattomasti mökkirannan majoitustilaksi tai vaikkapa pieneksi vuokramökkikyläksi luonnontilaiselle rannalle. Pinnan voi maalata haluamallaan sävyllä ja Arctic Kämp piiloutuu halutessasi maisemaan osaksi luontoa. Paksusta laudasta rakennettu Arctic Kämp on helpporakenteinen ja selkeä koota hyvien ohjeiden mukaan.
Kun raotat kolmiomökin ovea, avautuu eteesi kompaktit sisätilat, jossa voi nukkumisen lisäksi viettää myös kesäpäivää tai pitää sadetta. Hypnoottisen kauniiden ikkunoiden eteen sijoitettu 140 cm lankkusänky toimii myös oleskelualueena, kun varustat sen mukavilla tyynyillä ja vilteillä. Toimitukseen kuuluvat myös kaksimetrinen sänkylaveri sekä pöytä ja kaksi tuolia, jotka tekevät tilasta monikäyttöisen ihan ilman lisäsisustamistakin. Patjan joudut hankkimaan itse, sillä nukkujia ja patjamieltymyksiä on niin moneen lähtöön, ettei meidän ole järkevää varustaa toimitusta patjalla. Lankkusängyn pituus on 205 cm eli tilaan menee peruspituinen patja oikein mukavasti.
Mallikuvissa Arctic Kämp on varustettu erikoisvarustein, kuten parhaissa automainoksissakin. Led-valosarja ei kuulu toimitukseen, mutta mallikuvasta saa hyvää ideaa valaistuksen luomiseen, jos sähköä on tarjolla. Nykyään on myös paljon erilaisia ladattavia valoratkaisuja, jotka luovat Arctic Kämpin sisälle hehkuvaa tunnelmaa. Käytät sitten kynttilöitä, led-myrskylyhtyä tai punaista värinauhaa, on tunnelma Arctic Kämpin sisällä taattu. Et voi olla viihtymättä tässä erinomaisessa kolmiomökissä!
Hyvän Kaupan Paikka on tehnyt piharakennuksia jo vuosia. Meille on kertynyt kokemusta tuotteiden edelleen kehittämisestä ja siksi pyrimme aina tekemään parhaamme. Saatujen kokemusten ja asiakaspalautteiden pohjalta kehitämme tuotteitamme edelleen. Hyvän Kaupan Paikka Oy:n majoitustuvat on rakennettu noudattaen tarkkaa laadunseurantaa, jonka ansiosta tuotteessa ei esiinny yleisiä materiaalivaihteluita ja näin ollen laatu pysyy tasaisena. Toimitamme asiakkaillemme aina kuvaston ja esittelymallin mukaisen tuotteen, ilman oikeuksia teknisiin muutoksiin. Täten asiakas voi olla varma tilatessaan tuotteen Hyvän Kaupan Paikasta, että tuote on samanlainen kuin kuvassa, jolla se on hänelle markkinoitu. Siksi uskallamme luvata majoitusmökeillemme tyytyväisyystakuun!
Luomamme Arctic Kämp ei ole mikään pikkupaketti, sillä kokonaisuudella on kokoa ja painoa. Siksi toimitamme kokonaisuuden kotipihallesi. Kattohuopa tulee toimituksen mukana. Perustusten tekeminen jää asiakkaan vastuulle, mutta suorakaiteen muotoiselle pohjalle ne on yksinkertaista tehdä. Lattianiskalaudat tukeutuvat harkkoperustuksen päälle ja siihen kumotaan sitten koko kaunis mökkikakku. Toimitukseen kuuluvat ohjeet ja rakennuslupapiirustukset saat pyytäessäsi jo etukäteen, jotta toimituksen saapuessa voi vaan alkaa puuhapeteilemään Arctic Kämppiäsi majoituskuntoon. Tarvitset poran, ruuvinvääntimen, vasaran, sahan, mitan, kynän sekä rauhallista intoa kokoamishommiin. Tutustu aina tarkasti ohjeisiin ennen työvaiheen suorittamista.
Meillä Hyvän Kaupan Paikassa on aina joku päivystämässä. Tarjoamme nimittäin asiakastukea 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena seitsemänä päivänä tai niin kuin nykyään todetaan 24/7. Harva sitä yöllä kotiaan rakentaa, mutta meillä vastataan tarvittaessa silloinkin, jos joku tuotteen kasaamisessa kummastuttaa. Rakennuspakettien mukana tulevat ohjeet auttavat kasaamisessa ja löydät myös Youtubesta kasausvideoita, jotka helpottavat rakennustöiden hahmottamista. Et jää piharakennuksesi kanssa yksi, sillä olemme tukenasi!
Meiltä tilaaminen onnistuu aina ja asiakaspalvelu toimii ympäri vuoden 24/7. Olipa kysyttävää vaikka omasta jo tilatun tuotteen toimitusajasta tai jos tarvitset neuvoja rakennusten pystytyksessä tai kylpytynnyrin käyttöönotossa.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 19.3.2019 alkaen.
Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu
08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Käytössä on kaikki yleisimmät verkkopankit. Maksunvälittäjänä toimii Checkout.fi. Palvelu on maksulaitoslain siirtymäsäännöksen nojalla merkitty Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Palvelu on Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6) ylläpitämä palvelu ja Checkout Finland Oy on OPn omistuksessa. Checkout-palvelun maksuehdot.
Checkout-maksunvälityspalvelu välittää maksusi kauppiaalle. Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet, eli voit maksaa Nordean, Osuuspankin, Säästöpankin, POP-pankin, Danske Bankin, Handelsbankenin, S-pankin, Ålandsbankenin ja LähiTapiola pankin maksupainikkeilla. Maksun saajana tiliotteella näkyy Checkout Finland Oy. Checkout Finland Oy maksusi Suomen Hyvän Kauppa Oy:lle.
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korteilla. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti Netsin SSL-suojatulla maksulomakkeella. Verkkokaupalla eikä Checkout Finland Oy:llä ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa- ja MasterCard SecureCode -todentamispalvelut.
Verkkokauppa käyttää Checkout maksunvälityspalvelua korttimaksuissa. Verkkokauppa toimii tuotteiden ja palveluiden markkinoijana sekä tuotteiden toimittajana asiakkaalle. Verkkokauppa huolehtii kauppaan liittyvistä lakisääteisistä sekä itse määrittelemistään muista velvoitteista. Maksukorttimaksuissa kauppa syntyy asiakkaan ja Checkout Finland Oy:n (2196606-6) välille. Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle.
Santander-ostorahoitus edellyttää ennakkoon hyväksyttyä rahoituspäätöstä, jonka olette hakeneet ennakkoon sivustomme kautta Santanderin verkkopalvelusta. Ostorahoitus on mahdollista vain, jos teillä on rahoituspäätös. Huomioikaa myös, että tilauksenne kokonaisumma ei saa ylittää teille myönnettyä rahoitussummaa.
Pdf-lasku ladataan tilausvahvistuksessa olevasta linkistä. Maksun kirjauduttua tilillemme tilauksen käsittely jatkuu.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu
08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8
Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet. Voit maksaa Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Tiliotteellasi maksunsaajana näkyy Checkout Finland Oy, me välitämme maksusi verkkokauppiaalle. Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksu turvallisesti.
Checkout Finland tarjoaa myös mahdollisuuden maksaa tilisiirtolomakkeella.
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard – ja American Express -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa -, MasterCard SecureCode – ja American Express SafeKey -todentamispalvelut.
Maksukorttimaksuissa kauppa syntyy asiakkaan ja Checkout Finland Oy:n (2196606-6) välille. Checkout Finland Oy vastaa korttimaksuihin liittyvistä velvoitteista ja reklamaatioista.
Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti suojatulla maksulomakkeella eikä maksukortin tietoja tallenneta verkkokaupan järjestelmiin.
Maksuehdot sovitaan tilauksen yhteydessä ja sovittujen eräpäivien noudattaminen vahvistaa toimitusaikataulun.
Asiakkaalla on oikeus kaupan peruutukseen kuluttajasuojalain mukaisesti 14 päivän ajan tilausvahvistuksen/laskun vastaanottamisesta. Mikäli peruutusta ei ole mainitussa ajassa tehty, kauppa katsotaan sitovaksi. Laskun maksu katsotaan vahvistamiseksi.
Toimitusmuoto valitaan tuotekohtaisesti tuotteen oston yhteydessä ennen kuin tuote siirretään ostoskoriin. Myös toimituskulu on tuotekohtainen ja selviää tuotesivulla.
Tilauksen voi noutaa sovitusti noutovarastoltamme Oulusta.
Toimituskulut sisältävät rahti- ja pakkauskulut.Tuote toimitetaan asiakkaalle kotiin kuljetettuna, jolloin asiakas maksaa rahdin.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Sovimme aina tarkan toimitusajan. Ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Palautuksista on neuvoteltava aina myyntipalvelumme kanssa. Hyvitämme tuotteiden palautuksista ehjinä vahingoittumattomissa pakkauksissa palautettujen tuotteiden mukaisesti, mahdolliset toimituskustannukset vähennetään palautuksen määrästä.
Asennettuja tai osin asennettuja tuotteita emme ota vastaan palautuksina. Palautuksissa ostaja vastaa tuotteiden asianmukaisesta pakkauksesta niin, että kuljetusyhtiö pystyy ne kalustollaan noutamaan ja turvallisesti kuljettamaan. Palautusten rahtikustannukset maksaa myyjä niissä tapauksissa että asiasta on sovittu myyjäliikkeen kanssa ja tuote palautetaan myyjän kuljetusyhtiön sopimusnumerolla varastolle tai tehtaalle.
Mahdollisesti ulkona varastoitavat tuotteet on pakattu säänkestävään pakettiin. Mikäli tuotetta varastoidaan asiakkaan luona ulkona ennen asennusta, paketit on tarkastettava mahdollisten repeytymien osalta ja tarvittaessa suojattava säältä. Pahvilaatikoissa toimitettavat tuotteet on varastoitava kuivissa tiloissa.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon.
Huolellisesta pakkaamisesta huolimatta voivat paketit vaurioitua kuljetuksen yhteydessä. Siksi on syytä jo lähetystä vastaanottaessa tarkistaa sen kunto kuljettajan (tai muun kuljetusliikkeen edustajan) läsnä ollessa. Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote/tuotteet ovat vaurioituneet, tulee vastaanottajan pyytää tavarankuljettajaa tekemään heti vahinkoilmoitus, eli rahtikirjaan laitetaan merkintä vauriosta ja kuljettajan allekirjoitus + nimenselvennys. Tämän jälkeen kuluttajan tulee ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme sopiakseen kuljetusvaurion käsittelystä.