Majoitustynnyri
Hyvän Kaupan Paikan majoitustynnyrit ovat kevytrakenteisia ja niitä on mahdollista siirtää vielä ensimmäisten unienkin jälkeen. Vankalle sorapedille rakennettavan majoitustynnyrin salaisuus on siinä, että tynnyrin alla on tukijalakset, jotka pitävät rakennuksen irti maasta ja mahdollistavat helpon siirtämisen. Raskastekoisten ja kiinteiden perustusten puuttuminen helpottaa tynnyrin sijoittelua ja monet käyttävät majoitustynnyriä kesäisin rannassa ja siirtävät sen talveksi kauemmas rannasta. Voit tietenkin sijoittaa majoituskapselisi vaikkapa terassin päälle tai tehdä alle betonivalun, mutta tämän pyörylän sijoittelu on lähinnä mielikuvituksesta kiinni. Muista silti näyttää alustalle vatupassia, jotta tynnyri tai oikeastaan sen alusta seisoo suorassa. Tarkoitus ei ole lähteä saunan kanssa liikenteeseen kesken makeimpien unien. Jos tietenkin taskun pohjalla on ylimääräistä massia, voit hankkia majoitustynnyrin myös epämukavaan mäenlaskuun. Tätä emme kyllä suosittele.
Majoitustynnyri on siirrettävissä trukilla tai traktorin nostolaitteella liinojen avulla. Ei muuta kuin naapurin maajussille puhelua ja traktorin kanssa homma sujuu kuin leikki. Perustukset täytyy tietenkin tehdä myös uuteen paikkaan. Tynnyri ruuvataan kiinni pohjastaan tukipuihin, joten majoitustynnyrin pyörimisefekti tapahtuu vain mielessäsi.
Lämpökäsitellystä männystä rakennettu Arctic Deluxe Barrel Cabon pitää sisällään kaiken, jota tilapäismajoittumiseen tarvitset. Yli kaksi metriä pitkä sänkylaveri on 140cm leveä ja sängyn alla on kätevää säilytystilaa esimerkiksi lisäpeitoille tai huoville. Majoitustynnyrin koko pituus on noin neljä ja puoli metriä, mutta reilu kahden metrin leveytensä ansioista tynnyri mahtuu monenlaisiin majoituspaikkoihin ja –koloihin.
Deluxe-mallin majoitustynnyrissä on ikkunoiden määrää lisätty reilusti. Ovipäädyn kolmen ikkunan lisäksi sivustoille on sijoitettu pitkulaiset ikkunat vaakaan tuomaan lisävalaistusta. Myös nukkumapäätyyn on sijoitettu ikkuna tuomaan lisää ympäröivää luontoa sisätiloihin. Oven viereiset ikkunat sekä päätyikkunan saa auki tehokasta tuuletusta varten. Ikkunanpieleen saa helposti pienen verhotangon. Myös sänkylaverin oviaukkoon on helppo virittää verho lisäyksityisyyttä tavoiteltaessa. Lisäilmaa tynnyriin saadaan helposti puhkaisemalla seinään yksinkertainen lisäventtiili, josta tulee raitista ilmaa tynnyriin. Muista kuitenkin suojata raitisilmaventtiili hyttysverkolla.
Sänkylaveri on sijoitettu tynnyriin poikittain, jotta Arctic Deluxe Barrel Cabinista ei tule junamaista tai sitä hyperloopmaista tunnelmaa. Kun uni ei tule silmään tai sade on piiskannut auringonpalvojat sisälle, on majoitustynnyrissä paljon tilaa myös oleskelulle ja lepäilylle. Kahden metrin pituiset penkin molemmin puoli tynnyriä luovat enemmän mahdollisuuksia tynnyrin käyttöön. Toisen penkin reunaan saa asetettua myös lisäosan, joka tekee penkistä lisäsängyn, kunhan vain laitat penkille sopivan patjan. Lapselle kahden metrin laveri on jo luksussänky. Kun tynnyrissä ei nukuta, voidaan esiin vetää pöytä, jonka jalka taittuu taas tarvittaessa takaisin alas. Ovensuussa on 60 senttiä leveät kaapit säilytystä ja monikäyttöisyyttä varten. Kaapin päälle mahtuu vaikka leivänpaahdin tai kahvinkeitin makoisia aamupalahetkiä varten. Arctic Deluxe Barrel Cabin on siis suorastaan siniverinen majoitusmökki, aatelislaatua!
Hyvän Kaupan Paikka on tehnyt piharakennuksia jo vuosia. Meille on kertynyt kokemusta tuotteiden edelleen kehittämisestä ja siksi pyrimme aina tekemään parhaamme. Saatujen kokemusten ja asiakaspalautteiden pohjalta kehitämme tuotteitamme edelleen. Siksi majoitustynnyrien valuviat on jo korjattu. Hyvän Kaupan Paikan majoitusrakennukset on rakennettu noudattaen tarkkaa laadunseurantaa, jonka ansiosta tuotteessa ei esiinny yleisiä materiaalivaihteluita ja näin ollen laatu pysyy tasaisena. Toimitamme asiakkaillemme aina kuvaston ja esittelyrakennuksen mukaisen tynnyrin, ilman oikeuksia teknisiin muutoksiin. Täten asiakas voi olla varma tilatessaan tuotteen Hyvän Kaupan Paikasta, että tuote on samanlainen kuin kuvassa, jolla se on hänelle markkinoitu. Siksi uskallamme luvata pyöreälle majoitusihmeellemme tyytyväisyystakuun!
Toimitamme kokonaisuuden mielellämme kotipihallesi asti eikä sinulla tarvitse olla nostolaitetta, kun valitset toimituksen hiab-autolla. Tosin Arctic Deluxe Barrel Cabin -paketti painaa lähemmäs tuhat kiloa eli saat sen haettua myös omalla peräkärryllä, jos vain auton ja kärryn vetokyky riittää. Melkeinhän tuon olalle heittäisi ja kantaisi kotiin, mutta ei ihan. Peräkärry on parempi.
Toimitussisältöön kuuluu kaikki olennainen kattohuopia myöten. Mökin mukana tulevat kuvalliset ohjeet ja rakennuslupapiirustukset saat pyytäessäsi jo etukäteen, jotta toimituksen saapuessa voit vaan alkaa puuhapeteilemään uutta majoitustynnyriäsi kuntoon. Tarvitset poran, ruuvinvääntimen, vasaran, sahan, mitan, kynän sekä rauhallista intoa kokoamishommiin. Tutustu aina tarkasti ohjeisiin ennen työvaiheen suorittamista.
Meillä Hyvän Kaupan Paikassa on aina joku päivystämässä. Tarjoamme nimittäin asiakastukea 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena seitsemänä päivänä tai niin kuin nykyään todetaan 24/7. Harva sitä yöllä kotiaan rakentaa, mutta meillä vastataan tarvittaessa silloinkin, jos joku tuotteen kasaamisessa kummastuttaa. Rakennuspakettien mukana tulevat ohjeet auttavat kasaamisessa ja löydät myös Youtubesta kasausvideoita, jotka helpottavat rakennustöiden hahmottamista. Et jää piharakennuksesi kanssa yksi, sillä olemme tukenasi!
5 590,00 €
Kun hyperloopista ei tullutkaan mitään, ajattelimme me Hyvän Kaupan Paikassa kuitenkin tehdä hyperloopin vastakohdan. Teimme majoituskodan, jossa mikään muu ei tapahdu nopeasti kuin unen tulo. Hidasta ja hyvää elämää edustava, upean pyöreä Arctic Deluxe Barrel Cabin tarjoaa hetkiin pysähtymistä, ajatonta aikaa sekä luksusluokan tynnyriunia. Majoitustynnyrissä on helppo nähdä unia vaikka Etelä-Ranskan viinirypäleentallojaisista tai vanhan ajan hevoskärryajeluista. Pyöreä muoto miellyttää silmää ja aiheuttaa positiivisia virneitä sekä nukkujissa että ohikulkijoissa. Eihän sitä voi olla hymyilemättä. Niin sympaattinen ja kompakti majoite on Arctic Deluxe Barrel Cabin, venytetty luksusversio perusmallista.
Täysikokoinen sänky ja 140 sentin leveys sekä tietenkin pyöreässä muodossa hyvin kiertävä ilma takaavat majoittujalle luksusunet. Tämän pienen perheen pyörylähotellin saa myös sijoitettua uudestaan, jos ensimmäinen paikka ei tunnukaan hyvältä. Arctic Deluxe Barrel Cabin on mobiili ja kompakti tynnyrimajoite.
Hyvän Kaupan Paikan majoitustynnyrit ovat kevytrakenteisia ja niitä on mahdollista siirtää vielä ensimmäisten unienkin jälkeen. Vankalle sorapedille rakennettavan majoitustynnyrin salaisuus on siinä, että tynnyrin alla on tukijalakset, jotka pitävät rakennuksen irti maasta ja mahdollistavat helpon siirtämisen. Raskastekoisten ja kiinteiden perustusten puuttuminen helpottaa tynnyrin sijoittelua ja monet käyttävät majoitustynnyriä kesäisin rannassa ja siirtävät sen talveksi kauemmas rannasta. Voit tietenkin sijoittaa majoituskapselisi vaikkapa terassin päälle tai tehdä alle betonivalun, mutta tämän pyörylän sijoittelu on lähinnä mielikuvituksesta kiinni. Muista silti näyttää alustalle vatupassia, jotta tynnyri tai oikeastaan sen alusta seisoo suorassa. Tarkoitus ei ole lähteä saunan kanssa liikenteeseen kesken makeimpien unien. Jos tietenkin taskun pohjalla on ylimääräistä massia, voit hankkia majoitustynnyrin myös epämukavaan mäenlaskuun. Tätä emme kyllä suosittele.
Majoitustynnyri on siirrettävissä trukilla tai traktorin nostolaitteella liinojen avulla. Ei muuta kuin naapurin maajussille puhelua ja traktorin kanssa homma sujuu kuin leikki. Perustukset täytyy tietenkin tehdä myös uuteen paikkaan. Tynnyri ruuvataan kiinni pohjastaan tukipuihin, joten majoitustynnyrin pyörimisefekti tapahtuu vain mielessäsi.
Lämpökäsitellystä männystä rakennettu Arctic Deluxe Barrel Cabon pitää sisällään kaiken, jota tilapäismajoittumiseen tarvitset. Yli kaksi metriä pitkä sänkylaveri on 140cm leveä ja sängyn alla on kätevää säilytystilaa esimerkiksi lisäpeitoille tai huoville. Majoitustynnyrin koko pituus on noin neljä ja puoli metriä, mutta reilu kahden metrin leveytensä ansioista tynnyri mahtuu monenlaisiin majoituspaikkoihin ja –koloihin.
Deluxe-mallin majoitustynnyrissä on ikkunoiden määrää lisätty reilusti. Ovipäädyn kolmen ikkunan lisäksi sivustoille on sijoitettu pitkulaiset ikkunat vaakaan tuomaan lisävalaistusta. Myös nukkumapäätyyn on sijoitettu ikkuna tuomaan lisää ympäröivää luontoa sisätiloihin. Oven viereiset ikkunat sekä päätyikkunan saa auki tehokasta tuuletusta varten. Ikkunanpieleen saa helposti pienen verhotangon. Myös sänkylaverin oviaukkoon on helppo virittää verho lisäyksityisyyttä tavoiteltaessa. Lisäilmaa tynnyriin saadaan helposti puhkaisemalla seinään yksinkertainen lisäventtiili, josta tulee raitista ilmaa tynnyriin. Muista kuitenkin suojata raitisilmaventtiili hyttysverkolla.
Sänkylaveri on sijoitettu tynnyriin poikittain, jotta Arctic Deluxe Barrel Cabinista ei tule junamaista tai sitä hyperloopmaista tunnelmaa. Kun uni ei tule silmään tai sade on piiskannut auringonpalvojat sisälle, on majoitustynnyrissä paljon tilaa myös oleskelulle ja lepäilylle. Kahden metrin pituiset penkin molemmin puoli tynnyriä luovat enemmän mahdollisuuksia tynnyrin käyttöön. Toisen penkin reunaan saa asetettua myös lisäosan, joka tekee penkistä lisäsängyn, kunhan vain laitat penkille sopivan patjan. Lapselle kahden metrin laveri on jo luksussänky. Kun tynnyrissä ei nukuta, voidaan esiin vetää pöytä, jonka jalka taittuu taas tarvittaessa takaisin alas. Ovensuussa on 60 senttiä leveät kaapit säilytystä ja monikäyttöisyyttä varten. Kaapin päälle mahtuu vaikka leivänpaahdin tai kahvinkeitin makoisia aamupalahetkiä varten. Arctic Deluxe Barrel Cabin on siis suorastaan siniverinen majoitusmökki, aatelislaatua!
Hyvän Kaupan Paikka on tehnyt piharakennuksia jo vuosia. Meille on kertynyt kokemusta tuotteiden edelleen kehittämisestä ja siksi pyrimme aina tekemään parhaamme. Saatujen kokemusten ja asiakaspalautteiden pohjalta kehitämme tuotteitamme edelleen. Siksi majoitustynnyrien valuviat on jo korjattu. Hyvän Kaupan Paikan majoitusrakennukset on rakennettu noudattaen tarkkaa laadunseurantaa, jonka ansiosta tuotteessa ei esiinny yleisiä materiaalivaihteluita ja näin ollen laatu pysyy tasaisena. Toimitamme asiakkaillemme aina kuvaston ja esittelyrakennuksen mukaisen tynnyrin, ilman oikeuksia teknisiin muutoksiin. Täten asiakas voi olla varma tilatessaan tuotteen Hyvän Kaupan Paikasta, että tuote on samanlainen kuin kuvassa, jolla se on hänelle markkinoitu. Siksi uskallamme luvata pyöreälle majoitusihmeellemme tyytyväisyystakuun!
Toimitamme kokonaisuuden mielellämme kotipihallesi asti eikä sinulla tarvitse olla nostolaitetta, kun valitset toimituksen hiab-autolla. Tosin Arctic Deluxe Barrel Cabin -paketti painaa lähemmäs tuhat kiloa eli saat sen haettua myös omalla peräkärryllä, jos vain auton ja kärryn vetokyky riittää. Melkeinhän tuon olalle heittäisi ja kantaisi kotiin, mutta ei ihan. Peräkärry on parempi.
Toimitussisältöön kuuluu kaikki olennainen kattohuopia myöten. Mökin mukana tulevat kuvalliset ohjeet ja rakennuslupapiirustukset saat pyytäessäsi jo etukäteen, jotta toimituksen saapuessa voit vaan alkaa puuhapeteilemään uutta majoitustynnyriäsi kuntoon. Tarvitset poran, ruuvinvääntimen, vasaran, sahan, mitan, kynän sekä rauhallista intoa kokoamishommiin. Tutustu aina tarkasti ohjeisiin ennen työvaiheen suorittamista.
Meillä Hyvän Kaupan Paikassa on aina joku päivystämässä. Tarjoamme nimittäin asiakastukea 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena seitsemänä päivänä tai niin kuin nykyään todetaan 24/7. Harva sitä yöllä kotiaan rakentaa, mutta meillä vastataan tarvittaessa silloinkin, jos joku tuotteen kasaamisessa kummastuttaa. Rakennuspakettien mukana tulevat ohjeet auttavat kasaamisessa ja löydät myös Youtubesta kasausvideoita, jotka helpottavat rakennustöiden hahmottamista. Et jää piharakennuksesi kanssa yksi, sillä olemme tukenasi!
Meiltä tilaaminen onnistuu aina ja asiakaspalvelu toimii ympäri vuoden 24/7. Olipa kysyttävää vaikka omasta jo tilatun tuotteen toimitusajasta tai jos tarvitset neuvoja rakennusten pystytyksessä tai kylpytynnyrin käyttöönotossa.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 19.3.2019 alkaen.
Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu
08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Käytössä on kaikki yleisimmät verkkopankit. Maksunvälittäjänä toimii Checkout.fi. Palvelu on maksulaitoslain siirtymäsäännöksen nojalla merkitty Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Palvelu on Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6) ylläpitämä palvelu ja Checkout Finland Oy on OPn omistuksessa. Checkout-palvelun maksuehdot.
Checkout-maksunvälityspalvelu välittää maksusi kauppiaalle. Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet, eli voit maksaa Nordean, Osuuspankin, Säästöpankin, POP-pankin, Danske Bankin, Handelsbankenin, S-pankin, Ålandsbankenin ja LähiTapiola pankin maksupainikkeilla. Maksun saajana tiliotteella näkyy Checkout Finland Oy. Checkout Finland Oy maksusi Suomen Hyvän Kauppa Oy:lle.
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korteilla. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti Netsin SSL-suojatulla maksulomakkeella. Verkkokaupalla eikä Checkout Finland Oy:llä ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa- ja MasterCard SecureCode -todentamispalvelut.
Verkkokauppa käyttää Checkout maksunvälityspalvelua korttimaksuissa. Verkkokauppa toimii tuotteiden ja palveluiden markkinoijana sekä tuotteiden toimittajana asiakkaalle. Verkkokauppa huolehtii kauppaan liittyvistä lakisääteisistä sekä itse määrittelemistään muista velvoitteista. Maksukorttimaksuissa kauppa syntyy asiakkaan ja Checkout Finland Oy:n (2196606-6) välille. Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle.
Santander-ostorahoitus edellyttää ennakkoon hyväksyttyä rahoituspäätöstä, jonka olette hakeneet ennakkoon sivustomme kautta Santanderin verkkopalvelusta. Ostorahoitus on mahdollista vain, jos teillä on rahoituspäätös. Huomioikaa myös, että tilauksenne kokonaisumma ei saa ylittää teille myönnettyä rahoitussummaa.
Pdf-lasku ladataan tilausvahvistuksessa olevasta linkistä. Maksun kirjauduttua tilillemme tilauksen käsittely jatkuu.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu
08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8
Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet. Voit maksaa Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Tiliotteellasi maksunsaajana näkyy Checkout Finland Oy, me välitämme maksusi verkkokauppiaalle. Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksu turvallisesti.
Checkout Finland tarjoaa myös mahdollisuuden maksaa tilisiirtolomakkeella.
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard – ja American Express -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa -, MasterCard SecureCode – ja American Express SafeKey -todentamispalvelut.
Maksukorttimaksuissa kauppa syntyy asiakkaan ja Checkout Finland Oy:n (2196606-6) välille. Checkout Finland Oy vastaa korttimaksuihin liittyvistä velvoitteista ja reklamaatioista.
Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti suojatulla maksulomakkeella eikä maksukortin tietoja tallenneta verkkokaupan järjestelmiin.
Maksuehdot sovitaan tilauksen yhteydessä ja sovittujen eräpäivien noudattaminen vahvistaa toimitusaikataulun.
Asiakkaalla on oikeus kaupan peruutukseen kuluttajasuojalain mukaisesti 14 päivän ajan tilausvahvistuksen/laskun vastaanottamisesta. Mikäli peruutusta ei ole mainitussa ajassa tehty, kauppa katsotaan sitovaksi. Laskun maksu katsotaan vahvistamiseksi.
Toimitusmuoto valitaan tuotekohtaisesti tuotteen oston yhteydessä ennen kuin tuote siirretään ostoskoriin. Myös toimituskulu on tuotekohtainen ja selviää tuotesivulla.
Tilauksen voi noutaa sovitusti noutovarastoltamme Oulusta.
Toimituskulut sisältävät rahti- ja pakkauskulut.Tuote toimitetaan asiakkaalle kotiin kuljetettuna, jolloin asiakas maksaa rahdin.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Sovimme aina tarkan toimitusajan. Ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Palautuksista on neuvoteltava aina myyntipalvelumme kanssa. Hyvitämme tuotteiden palautuksista ehjinä vahingoittumattomissa pakkauksissa palautettujen tuotteiden mukaisesti, mahdolliset toimituskustannukset vähennetään palautuksen määrästä.
Asennettuja tai osin asennettuja tuotteita emme ota vastaan palautuksina. Palautuksissa ostaja vastaa tuotteiden asianmukaisesta pakkauksesta niin, että kuljetusyhtiö pystyy ne kalustollaan noutamaan ja turvallisesti kuljettamaan. Palautusten rahtikustannukset maksaa myyjä niissä tapauksissa että asiasta on sovittu myyjäliikkeen kanssa ja tuote palautetaan myyjän kuljetusyhtiön sopimusnumerolla varastolle tai tehtaalle.
Mahdollisesti ulkona varastoitavat tuotteet on pakattu säänkestävään pakettiin. Mikäli tuotetta varastoidaan asiakkaan luona ulkona ennen asennusta, paketit on tarkastettava mahdollisten repeytymien osalta ja tarvittaessa suojattava säältä. Pahvilaatikoissa toimitettavat tuotteet on varastoitava kuivissa tiloissa.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon.
Huolellisesta pakkaamisesta huolimatta voivat paketit vaurioitua kuljetuksen yhteydessä. Siksi on syytä jo lähetystä vastaanottaessa tarkistaa sen kunto kuljettajan (tai muun kuljetusliikkeen edustajan) läsnä ollessa. Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote/tuotteet ovat vaurioituneet, tulee vastaanottajan pyytää tavarankuljettajaa tekemään heti vahinkoilmoitus, eli rahtikirjaan laitetaan merkintä vauriosta ja kuljettajan allekirjoitus + nimenselvennys. Tämän jälkeen kuluttajan tulee ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme sopiakseen kuljetusvaurion käsittelystä.