Altaan väri: Turkoosinsininen | Ulkovuoraus: Harjattu harmaa
Eipä sitä luulisi, että yhdestä muoviportaasta on moneksi, mutta niin se vaan on. Olemme suunnitelleet altaaseen laskeutumista helpottavan Step In –portaan kylpemishelpottajaksi. Porras helpottaa luonnollisesti paljuun laskeutumista ja paljusta nousemista, mutta toimii myös pienemmän lapsen istuimena, jos pää painuisi muuten helposti veden alle. Vanhemmatkin saavat rentoutua paljussa paremmin, kun lapsella on oman kokoinen ja näköinen kylpemisporras. Käytössä olemme havainneet portaan toimivan myös oivana käsinojana eli porras tekee Premium Step In Hot Tubista kätevän vesilöhölinnan. Step In -ratkaisu tekee Premium Step In Hot Tubista kaikenikäisten kylpytynnyrin ja helpottaa liikuntarajoitteisten kylpemistä.
Me Hyvän Kaupan Paikassa valmistamme laadukkaita kylpytynnyreitä, mutta Premium-sarjan kylpytynnyrit on viety vielä askeleen pidemmälle ison kokonsa ansiosta. Premium-sarjassa saat isomman paljun ja se tarkoittaa ensiluokkaista, premium-tason viihtyvyyttä. Pienemmissä kylpytynnyreissä jalat ovat helposti solmussa paljun keskellä, mutta 30–40 senttiä lisää paljun halkaisijaan tekee ihmeitä! Tynnyrin vesimäärä ei silti kasva merkittävästi ja Premium Step In Hot Tub on kylpykunnossa miltei samassa ajassa kuin pienemmätkin paljut. Jos kaipaat vieläkin isompaa kylpytynnyriä, niin kurkkaapas meidän Cube Step In Hot Tub –kylpytynnyri!
Pahoittelemme hieman etukäteen sitä, että teemme yhdestä osasta paljun ostoa vaikeaa. Ongelma on kuitenkin hyvin positiivinen. Nimittäin valintoja joutuu tekemään, jotta saat Premium Step In Hot Tub -kylpytynnyrin juuri sinun makuusi sonnustettuna. Saat valita muovialtaan värin itse viidestä eri vaihtoehdosta. Eikä se nyt vielä siihen jäänyt. Voit valita myös altaan ulkovuorauksen materiaalin kolmesta eri vaihtoehdosta sekä arpoa kannen värin mustan tai harmaan väliltä. Altaan värivalikoima on saanut kipinänsä luonnosta, sillä tarjolla on mm. merensininen tai jäkälänharmaa. Kaikki sävymaailmat ovat yhteensopivia ja toimivat mainiosti keskenään.
Jotta saavutimme ensiluokkaisuuden myös eristyksen osalta, vuorasimme Premium Step In Hot Tubin kunnon lämpökääreisiin. Muovialtaan alla on 44 senttiä paksu eps-eristys, joka pitää roudan loitolla ja kylpyveden kuumana kylmemmilläkin talvisäillä. Siipaisimme altaan kylkiinkin reilusti thermomuovia, jotta reunatkin olisivat eristetty. Tämä eritystehokas kylpytynnyrimme säilyttää lämpöä niin tehokkaasti, että hyvin kannella suljettu Premium Step In Hot Tub on lämmin vielä seuraavanakin päivänä. Talvisiin kylpyhetkiin suosittelemme yhden pesällisen polttamista ennen seuraavan päivän kylpyhetkeä. Edellisen illan kylpemisen jälkeen veteen heitetyt happitabletit ovat myös elävöittäneet vettä kylpytuokiota varten. Ja sitten vaan uudestaan nauttimaan tai jos on lapsista kyse, sekoilemaan.
Tehokas merialumiinen kamiinamme lämmittää veden parissa tunnissa kylpykuntoon. 35 kilowattia täyttä tarmoa täynnä olevan kamiinan merialumiini on kestävää ja johtaa hyvin lämpöä. Kamiina on varustettu kauniilla lasiluukulla, jotta puilla lämmitettävä palju luo ympärilleen kaunista tulen kajoa eikä tulitilanteen tarkastamiseksi tarvitse avata luukkua.
Hyvän Kaupan Paikan kylpytynnyripakettiin kuuluvat merialumiiniset kamiinat valmistetaan Suomessa. Teholtaan suuri kamiina ei pelästy edes merivettä, sillä sille käy sekä makea että merellinen vesi. Tarkkaan mietityt yksityiskohdat materiaaleissa tekevät kamiinasta tulikuuman huipputuotteen. Kamiinapakettiin kuuluu kaksi metriä piippuputkea sekä sadehattu, mutta jos haluat lisää putkea, savupiipun suojaritilän tai kipinäsuojan, kurkista lisätarvikelistalle.
Muista, että merialumiinin kanssa ei suositella käytettäväksi klooria, sillä kloori alkaa hapettamaan merialumiinia. Suosittelemme vaihtamaan vettä riittävän usein ja käyttämään aktiivihappitabletteja (katso lisätarvikelista). Aktiivihappi hapettaa vettä noin vuorokauden, jonka jälkeen vettä voi käyttää myös kasteluun, sillä se ei sisällä mitään lisäkemikaaleja ja on myös lapsille turvallisempi. Hapeton vesi alkaa helposti tekemään limaista pintaa kylpyaltaan reunoille, mutta aktiivihappi estää tätä prosessia.
Muotoilultaan ainutlaatuinen ja istuinmukavuuden osalta tarkasti suunniteltu Premium Step In Hot Tubin allasosa on Jaxalin muotoonvaluttua polyeteenimuovia. Tällä muovilla on muisti eli se haluaa pitää sen muotonsa, johon se on valuttu. Helppohoitoinen ja huoleton muoviallas kestää aikaa mainiosti ja siksi uskallammekin myöntää sille kymmenen vuoden takuun.
Koska muovialtaassa ei ole valettuja saumoja, ei likaa pääse kerääntymään mihinkään erityisiin paikkoihin. Muista kuitenkin pitää allaspinnat puhtaana vettä vaihtaessa. Se on helppo tehdä normaaleilla pesuaineilla. Tarkimmat käyttäjät voivat välillä putsata allasta äkäisemmin eli desifioida altaansa, mutta muista huolehtia jätevesien oikeanlaisesta käsittelystä.
Kylpytynnyrissä lojuessaan voi olla huolettomin mielin, sillä Premium Step In Hot Tub on avainlipputuote ja edustaa suomalaista käsityötä tukien samalla kotimaista työllisyyttä.
Suomalainen Hyvän Kaupan Paikka on luotettava kylpytynnyreiden hankintapaikka, sillä olemme myyneet jo kymmeniätuhansia kylpytynnyreitä. Pelkästään viime vuonna toimitimme suomalaiselle ulkokylpykansalle 5500 kylpytynnyriä vuodenaikoja sulostuttamaan. Rennolla, mutta tarkalla asenteella tehdyt ulkokylpemistuotteet edustavat kotimaista parhaimmistoa.
1 990,00 € 2 390,00 €
Premium Hot Tubista tehtiin vieläkin parempi! Premium on englantia ja tarkoittaa ensiluokkaista, korkealaatuista ja keskimääräistä parempaa. Nämä sanat kirjoitimme fläppitaululle, kun aloimme suunnitella laadukkaampaa ja tilavaa kylpytynnyriä. Veimme ajatuksen ideamyrskystä tuotteeksi ja näin syntyi Premium Hot Tub -kylpytynnyrit, joissa on tilaa lökötellä kahden metrin halkaisijan ansiosta! Luksusväljyydestä voi nautiskella yksin, mutta Premium Hot Tubiin mahtuu myös koko kaveriporukka. Lapsilla on tilaa hurjempiinkin vesileikkeihin tässä laadukkaassa jättiläisessä. Kehitimme Premium Hot Tubista vielä paremman lisäämällä siihen käyttöä helpottavan askelman ja näin syntyi Premium Step In Hot Tub, johon lasten ja vanhusten on helpompi laskeutua ja myös nousta välillä vilvoittelemaan. Portaan monikäyttöisyys tekee tästä altaasta vieläkin premiumimpaa!
Eipä sitä luulisi, että yhdestä muoviportaasta on moneksi, mutta niin se vaan on. Olemme suunnitelleet altaaseen laskeutumista helpottavan Step In –portaan kylpemishelpottajaksi. Porras helpottaa luonnollisesti paljuun laskeutumista ja paljusta nousemista, mutta toimii myös pienemmän lapsen istuimena, jos pää painuisi muuten helposti veden alle. Vanhemmatkin saavat rentoutua paljussa paremmin, kun lapsella on oman kokoinen ja näköinen kylpemisporras. Käytössä olemme havainneet portaan toimivan myös oivana käsinojana eli porras tekee Premium Step In Hot Tubista kätevän vesilöhölinnan. Step In -ratkaisu tekee Premium Step In Hot Tubista kaikenikäisten kylpytynnyrin ja helpottaa liikuntarajoitteisten kylpemistä.
Me Hyvän Kaupan Paikassa valmistamme laadukkaita kylpytynnyreitä, mutta Premium-sarjan kylpytynnyrit on viety vielä askeleen pidemmälle ison kokonsa ansiosta. Premium-sarjassa saat isomman paljun ja se tarkoittaa ensiluokkaista, premium-tason viihtyvyyttä. Pienemmissä kylpytynnyreissä jalat ovat helposti solmussa paljun keskellä, mutta 30–40 senttiä lisää paljun halkaisijaan tekee ihmeitä! Tynnyrin vesimäärä ei silti kasva merkittävästi ja Premium Step In Hot Tub on kylpykunnossa miltei samassa ajassa kuin pienemmätkin paljut. Jos kaipaat vieläkin isompaa kylpytynnyriä, niin kurkkaapas meidän Cube Step In Hot Tub –kylpytynnyri!
Pahoittelemme hieman etukäteen sitä, että teemme yhdestä osasta paljun ostoa vaikeaa. Ongelma on kuitenkin hyvin positiivinen. Nimittäin valintoja joutuu tekemään, jotta saat Premium Step In Hot Tub -kylpytynnyrin juuri sinun makuusi sonnustettuna. Saat valita muovialtaan värin itse viidestä eri vaihtoehdosta. Eikä se nyt vielä siihen jäänyt. Voit valita myös altaan ulkovuorauksen materiaalin kolmesta eri vaihtoehdosta sekä arpoa kannen värin mustan tai harmaan väliltä. Altaan värivalikoima on saanut kipinänsä luonnosta, sillä tarjolla on mm. merensininen tai jäkälänharmaa. Kaikki sävymaailmat ovat yhteensopivia ja toimivat mainiosti keskenään.
Jotta saavutimme ensiluokkaisuuden myös eristyksen osalta, vuorasimme Premium Step In Hot Tubin kunnon lämpökääreisiin. Muovialtaan alla on 44 senttiä paksu eps-eristys, joka pitää roudan loitolla ja kylpyveden kuumana kylmemmilläkin talvisäillä. Siipaisimme altaan kylkiinkin reilusti thermomuovia, jotta reunatkin olisivat eristetty. Tämä eritystehokas kylpytynnyrimme säilyttää lämpöä niin tehokkaasti, että hyvin kannella suljettu Premium Step In Hot Tub on lämmin vielä seuraavanakin päivänä. Talvisiin kylpyhetkiin suosittelemme yhden pesällisen polttamista ennen seuraavan päivän kylpyhetkeä. Edellisen illan kylpemisen jälkeen veteen heitetyt happitabletit ovat myös elävöittäneet vettä kylpytuokiota varten. Ja sitten vaan uudestaan nauttimaan tai jos on lapsista kyse, sekoilemaan.
Tehokas merialumiinen kamiinamme lämmittää veden parissa tunnissa kylpykuntoon. 35 kilowattia täyttä tarmoa täynnä olevan kamiinan merialumiini on kestävää ja johtaa hyvin lämpöä. Kamiina on varustettu kauniilla lasiluukulla, jotta puilla lämmitettävä palju luo ympärilleen kaunista tulen kajoa eikä tulitilanteen tarkastamiseksi tarvitse avata luukkua.
Hyvän Kaupan Paikan kylpytynnyripakettiin kuuluvat merialumiiniset kamiinat valmistetaan Suomessa. Teholtaan suuri kamiina ei pelästy edes merivettä, sillä sille käy sekä makea että merellinen vesi. Tarkkaan mietityt yksityiskohdat materiaaleissa tekevät kamiinasta tulikuuman huipputuotteen. Kamiinapakettiin kuuluu kaksi metriä piippuputkea sekä sadehattu, mutta jos haluat lisää putkea, savupiipun suojaritilän tai kipinäsuojan, kurkista lisätarvikelistalle.
Muista, että merialumiinin kanssa ei suositella käytettäväksi klooria, sillä kloori alkaa hapettamaan merialumiinia. Suosittelemme vaihtamaan vettä riittävän usein ja käyttämään aktiivihappitabletteja (katso lisätarvikelista). Aktiivihappi hapettaa vettä noin vuorokauden, jonka jälkeen vettä voi käyttää myös kasteluun, sillä se ei sisällä mitään lisäkemikaaleja ja on myös lapsille turvallisempi. Hapeton vesi alkaa helposti tekemään limaista pintaa kylpyaltaan reunoille, mutta aktiivihappi estää tätä prosessia.
Muotoilultaan ainutlaatuinen ja istuinmukavuuden osalta tarkasti suunniteltu Premium Step In Hot Tubin allasosa on Jaxalin muotoonvaluttua polyeteenimuovia. Tällä muovilla on muisti eli se haluaa pitää sen muotonsa, johon se on valuttu. Helppohoitoinen ja huoleton muoviallas kestää aikaa mainiosti ja siksi uskallammekin myöntää sille kymmenen vuoden takuun.
Koska muovialtaassa ei ole valettuja saumoja, ei likaa pääse kerääntymään mihinkään erityisiin paikkoihin. Muista kuitenkin pitää allaspinnat puhtaana vettä vaihtaessa. Se on helppo tehdä normaaleilla pesuaineilla. Tarkimmat käyttäjät voivat välillä putsata allasta äkäisemmin eli desifioida altaansa, mutta muista huolehtia jätevesien oikeanlaisesta käsittelystä.
Kylpytynnyrissä lojuessaan voi olla huolettomin mielin, sillä Premium Step In Hot Tub on avainlipputuote ja edustaa suomalaista käsityötä tukien samalla kotimaista työllisyyttä.
Suomalainen Hyvän Kaupan Paikka on luotettava kylpytynnyreiden hankintapaikka, sillä olemme myyneet jo kymmeniätuhansia kylpytynnyreitä. Pelkästään viime vuonna toimitimme suomalaiselle ulkokylpykansalle 5500 kylpytynnyriä vuodenaikoja sulostuttamaan. Rennolla, mutta tarkalla asenteella tehdyt ulkokylpemistuotteet edustavat kotimaista parhaimmistoa.
Meiltä tilaaminen onnistuu aina ja asiakaspalvelu toimii ympäri vuoden 24/7. Olipa kysyttävää vaikka omasta jo tilatun tuotteen toimitusajasta tai jos tarvitset neuvoja rakennusten pystytyksessä tai kylpytynnyrin käyttöönotossa.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 19.3.2019 alkaen.
Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu
08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Käytössä on kaikki yleisimmät verkkopankit. Maksunvälittäjänä toimii Checkout.fi. Palvelu on maksulaitoslain siirtymäsäännöksen nojalla merkitty Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Palvelu on Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6) ylläpitämä palvelu ja Checkout Finland Oy on OPn omistuksessa. Checkout-palvelun maksuehdot.
Checkout-maksunvälityspalvelu välittää maksusi kauppiaalle. Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet, eli voit maksaa Nordean, Osuuspankin, Säästöpankin, POP-pankin, Danske Bankin, Handelsbankenin, S-pankin, Ålandsbankenin ja LähiTapiola pankin maksupainikkeilla. Maksun saajana tiliotteella näkyy Checkout Finland Oy. Checkout Finland Oy maksusi Suomen Hyvän Kauppa Oy:lle.
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korteilla. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti Netsin SSL-suojatulla maksulomakkeella. Verkkokaupalla eikä Checkout Finland Oy:llä ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa- ja MasterCard SecureCode -todentamispalvelut.
Verkkokauppa käyttää Checkout maksunvälityspalvelua korttimaksuissa. Verkkokauppa toimii tuotteiden ja palveluiden markkinoijana sekä tuotteiden toimittajana asiakkaalle. Verkkokauppa huolehtii kauppaan liittyvistä lakisääteisistä sekä itse määrittelemistään muista velvoitteista. Maksukorttimaksuissa kauppa syntyy asiakkaan ja Checkout Finland Oy:n (2196606-6) välille. Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle.
Santander-ostorahoitus edellyttää ennakkoon hyväksyttyä rahoituspäätöstä, jonka olette hakeneet ennakkoon sivustomme kautta Santanderin verkkopalvelusta. Ostorahoitus on mahdollista vain, jos teillä on rahoituspäätös. Huomioikaa myös, että tilauksenne kokonaisumma ei saa ylittää teille myönnettyä rahoitussummaa.
Pdf-lasku ladataan tilausvahvistuksessa olevasta linkistä. Maksun kirjauduttua tilillemme tilauksen käsittely jatkuu.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu
08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8
Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet. Voit maksaa Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Tiliotteellasi maksunsaajana näkyy Checkout Finland Oy, me välitämme maksusi verkkokauppiaalle. Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksu turvallisesti.
Checkout Finland tarjoaa myös mahdollisuuden maksaa tilisiirtolomakkeella.
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard – ja American Express -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa -, MasterCard SecureCode – ja American Express SafeKey -todentamispalvelut.
Maksukorttimaksuissa kauppa syntyy asiakkaan ja Checkout Finland Oy:n (2196606-6) välille. Checkout Finland Oy vastaa korttimaksuihin liittyvistä velvoitteista ja reklamaatioista.
Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti suojatulla maksulomakkeella eikä maksukortin tietoja tallenneta verkkokaupan järjestelmiin.
Maksuehdot sovitaan tilauksen yhteydessä ja sovittujen eräpäivien noudattaminen vahvistaa toimitusaikataulun.
Asiakkaalla on oikeus kaupan peruutukseen kuluttajasuojalain mukaisesti 14 päivän ajan tilausvahvistuksen/laskun vastaanottamisesta. Mikäli peruutusta ei ole mainitussa ajassa tehty, kauppa katsotaan sitovaksi. Laskun maksu katsotaan vahvistamiseksi.
Toimitusmuoto valitaan tuotekohtaisesti tuotteen oston yhteydessä ennen kuin tuote siirretään ostoskoriin. Myös toimituskulu on tuotekohtainen ja selviää tuotesivulla.
Tilauksen voi noutaa sovitusti noutovarastoltamme Oulusta.
Toimituskulut sisältävät rahti- ja pakkauskulut.Tuote toimitetaan asiakkaalle kotiin kuljetettuna, jolloin asiakas maksaa rahdin.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Sovimme aina tarkan toimitusajan. Ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Palautuksista on neuvoteltava aina myyntipalvelumme kanssa. Hyvitämme tuotteiden palautuksista ehjinä vahingoittumattomissa pakkauksissa palautettujen tuotteiden mukaisesti, mahdolliset toimituskustannukset vähennetään palautuksen määrästä.
Asennettuja tai osin asennettuja tuotteita emme ota vastaan palautuksina. Palautuksissa ostaja vastaa tuotteiden asianmukaisesta pakkauksesta niin, että kuljetusyhtiö pystyy ne kalustollaan noutamaan ja turvallisesti kuljettamaan. Palautusten rahtikustannukset maksaa myyjä niissä tapauksissa että asiasta on sovittu myyjäliikkeen kanssa ja tuote palautetaan myyjän kuljetusyhtiön sopimusnumerolla varastolle tai tehtaalle.
Mahdollisesti ulkona varastoitavat tuotteet on pakattu säänkestävään pakettiin. Mikäli tuotetta varastoidaan asiakkaan luona ulkona ennen asennusta, paketit on tarkastettava mahdollisten repeytymien osalta ja tarvittaessa suojattava säältä. Pahvilaatikoissa toimitettavat tuotteet on varastoitava kuivissa tiloissa.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon.
Huolellisesta pakkaamisesta huolimatta voivat paketit vaurioitua kuljetuksen yhteydessä. Siksi on syytä jo lähetystä vastaanottaessa tarkistaa sen kunto kuljettajan (tai muun kuljetusliikkeen edustajan) läsnä ollessa. Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote/tuotteet ovat vaurioituneet, tulee vastaanottajan pyytää tavarankuljettajaa tekemään heti vahinkoilmoitus, eli rahtikirjaan laitetaan merkintä vauriosta ja kuljettajan allekirjoitus + nimenselvennys. Tämän jälkeen kuluttajan tulee ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme sopiakseen kuljetusvaurion käsittelystä.