Huvimaja 9m2
Huvimaja toimii kesähuoneena istuskeluun tai vaikkapa piharetkeilyyn, kun umpilattialle levitetään patjat ja viltit tai makuupussit. Toiset ottavat aktiiviseen käyttöön toimitussisältöön kuuluvan Lapinkeittiö-grillaussetin, jossa on mukana kaikki tarpeellinen, kuten grilliritilät, loimutuslauta, nokipannukoukku ja irrotettavat, kätevät pöytätasot. Muista tilata myös piippu ja huuva!
Lapinkeittiötä voi käyttää myös puhtaaseen tunnelmointiin, kun Huvimajaan kaivataan vaan tulen tuomaa tunnelmaa tai lämpöä. Viidellä sivulla sijaitsevat penkit on mahdollista jättää myös asentamatta, jolloin voit halutessasi sisustaa Huvimajan vaikkapa sohvalla tai nojatuoleilla. Asenna kauniit patterivalot kattoon, ripusta koristeverhot ikkunoihin, heitä lattialle räsymatto tai pistä perhekuvat ja oreganopurkit sopivaan järjestykseen Huvimajan koristeeksi. Kaikki on mahdollista ja jokaisesta Huvimajasta tulee juuri sinun näköisesi. Luo sisälle vaikka itämainen tunnelma tuhannen ja yhden yön hengessä tai sisusta Huvimajasi kansallisromanttiseen tyyliin Kalevala-teemalla. Kaikki käy, kunhan se käy sinulle itsellesi!
Huvimajan saat mieltymyksiesi mukaisesti joko höylähirrellä tai pyöröhirrellä. Pyöröhirsi tuo perinteisemmän puurakennustunnelman, kun höylähirsi piristää Huvimajaa hieman modernimmalla otteella. Saat itse päättää, kumpaan suuntaan menet. Joka tapauksessa saat nauttia puun tuomasta lämmöstä ja tunnelmasta. Puu tuntuu käden alla aina lämpimältä ja sillä on myös aina tarina. Jokainen pala puuta on persoonallinen taideteos, josta sinunkin Huvimajasi rakentuu.
Mallikuvissakin näet muutaman väri-idean, jolla voit Huvimajasi käsitellä. Asiakkaamme ovat maalanneet Huvimajansa melkein kaikilla sateenkaaren väreillä ja jotkut pistävät pintaan vain puunsuoja-aineen ja antavat majan harmaantua tyylikkäästi vuosien saatossa.
Tähän Huvimajaan ei liity niskavaivoja tai nöyristelyä. Huvimajan kattokorkeus nousee melkein kolmeen metriin ja sivuillakin on tilaa kaikenlaisille pituusluokille. Ilmatila pään yläpuolella luo paljon lisää avaruutta, täällä ei pää osu kattoon. Tietenkin se on mahdollista, jos oikein kovasti penkiltä kattoa kohti ponnistaa, mutta siinä kohtaa kuhmut menevät kyllä omaan piikkiin. Leveyttäkin komeudella on reilusti, sillä vajaan neljän metrin halkaisija mahdollistaa vaikka pienet huvilatanssit Huvimajan sisällä. Kokonaista orkesteria ei sisään ehkä saada, mutta trubaduurille ja sopivalle kuulijajoukolle tilaa riittää.
Käytämme vain laadukkaita osia ja se näkyy Huvimajassamme. Ikkunoissa on laadukkaat alumiiniprofiilit ja kaksi ikkunoista saa myös auki tarvittaessa. Kauniit pariovet on varustettu lukolla, jos tulee lukitusfiiliksiä. Tunnelma Huvimajassa saa väkisin hymyilemään, sillä täällä ei yksinkertaisesti voi murjottaa. Tai jos sellainen sisääntulomurjotus joskus olisikin päällä, lähtiessä mieli on jo väkisin piristynyt tai rauhoittunut. Huvimajassa sykekin laskee ja stressi haihtuu. Nikkaroi jollekin ikkunoista ikkunalauta ja piristä tunnelmaa kasveilla tai sijoita Huvimajaan vaikka kattava kokoelma kukkopillejä. Tee Huvimajasta persoonallesi sopiva rentoutuskeidas.
Hyvän Kaupan Paikka on tehnyt piharakennuksia jo vuosia. Meille on kertynyt kokemusta tuotteiden edelleen kehittämisestä ja siksi pyrimme aina tekemään parhaamme. Saatujen kokemusten ja asiakaspalautteiden pohjalta kehitämme tuotteitamme edelleen. Siksi Huvimajojen valuviat on jo korjattu. Hyvän Kaupan Paikka Oy:n Huvimajat on rakennettu noudattaen tarkkaa laadunseurantaa, jonka ansiosta tuotteessa ei esiinny yleisiä materiaalivaihteluita ja näin ollen laatu pysyy tasaisena. Toimitamme asiakkaillemme aina kuvaston ja esittelykodan mukaisen Huvimajan, ilman oikeuksia teknisiin muutoksiin. Täten asiakas voi olla varma tilatessaan tuotteen Hyvän Kaupan Paikasta, että tuote on samanlainen kuin kuvassa, jolla se on hänelle markkinoitu. Siksi uskallamme luvata Huvimajoillemme tyytyväisyystakuun!
Luomamme Huvimaja ei ole mikään pikkupaketti, sillä kokonaisuudella on kokoa ja painoa. Siksi toimitamme kokonaisuuden kotipihallesi pääosin valmiina elementteinä. Katto, seinät ja lattiat tulevat elementteinä. Elementtien alapuut ovat kyllästettyä puuta ja kattohuopa tulee toimituksen mukana. Perustusten tekeminen jää asiakkaan vastuulle, mutta sitä helpottaaksesi, voit tilata painekyllästetyn sokkelin tuvalle lisähintaan. Huvimajan mukana tulevat ohjeet ja rakennuslupapiirustukset saat pyytäessäsi jo etukäteen, jotta toimituksen saapuessa voi vaan alkaa puuhapeteilemään Huvimajaa chillauskuntoon. Tarvitset poran, ruuvinvääntimen, vasaran, sahan, mitan, kynän sekä rauhallista intoa kokoamishommiin. Tutustu aina tarkasti ohjeisiin ennen työvaiheen suorittamista.
Asiakkaan vastuulle jää piharakennustemme osalta vain perustusten teko, jossa huolellisuus on tärkeää. Muut osat kuuluvat lähtökohtaisesti toimitussisältöihin. Löimme täällä Oulun toimistolla viisaat päämme yhteen ja täräyksestä selvittyämme päätimme tarjota suurimpaan osaan rakennuksista lisähelpotusta. Lisävarusteena on nimittäin tilattavissa painekyllästetystä lankusta tehdyt mittatilaussokkelit, jotka on helppo asetella perustusten päälle. Sokkelin päälle rakennuksen teko onkin sitten selkeää ja helppoa, kunhan vähän pysyy vasara kädessä. Ota reilusti yhteyttä ja kysy vaihtoehdoista tai tsekkaa kunkin tuotteen lisävarusteluettelosta kohta painekyllästetty sokkeli. Sokkelit ovat räätälöity kutakin tuotetta varten niin, ettei sormi mene kootessa suuhun. Muistathan myös meidän auttavan puhelinpalvelumme!
Meillä Hyvän Kaupan Paikassa on aina joku päivystämässä. Tarjoamme nimittäin asiakastukea 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena seitsemänä päivänä tai niin kuin nykyään todetaan 24/7. Harva sitä yöllä kotiaan rakentaa, mutta meillä vastataan tarvittaessa silloinkin, jos joku tuotteen kasaamisessa kummastuttaa. Rakennuspakettien mukana tulevat ohjeet auttavat kasaamisessa. Et jää piharakennuksesi kanssa yksi, sillä olemme tukenasi!
3 990,00 €Tästä hinnasta vielä kassalla -10%! 4 583,00 €
Olet varmasti joskus ihaillut vanhojen huviloiden valoisuutta suurine ruutuikkunoineen ja romanttisine tunnelmineen. Hyvän Kaupan Paikka kehitti tähän valoisan huvilan kaipuuseen juuri sopivan tropin, nimittäin teimme kompaktin Huvimajan, josta ei valoa ja sitä piharomantiikkaa puutu. Yhdeksän neliön kuusikulmaisessa Huvimajassa yhdistyvät kompakti koko ja iso ikkunapinta-ala. Jokaisesta seinästä vähintään puolet on ikkunaa, joten luonto suorastaan rynnii sisälle tähän pieneen huvilaan. Ja kun kauniit, lasiset pariovet laitetaan kiinni, pysyvät kuitenkin illan pilaajat eli hyttyset ja muut ötökät poissa. Myös tuuli ja kylmyys jäävät ovien ulkopuolelle. Kesällä lämmin tuulen henkäys pääsee kuitenkin tarvittaessa pariovista sisään ja oman pienoishuvilan omistaminen sykähdyttää mieltä. Tässä sitä ollaan huvilan herrana tai rouvana eikä kuitenkaan tarvitse köyhtyä kovasti. Huvimajassa on juuri sopiva annos herraskaista tunnelmaa olematta kuitenkaan liian pröystäilevää. Hanki ihastuttavaan puutarhaistuskeluun Huvimaja Hyvän Kaupan Paikasta ja lisäät tunteja pihasteluelämääsi!
Tilaa Huvimaja 9m2, niin saat kaupan päälle:
Avajaisten kunniaksi verkkokaupan kaikista tuotteista vielä -10% alennus! Alennuksen saat myös jo alennetuista hinnoista! Tarjous on voimassa 28.2.2025 saakka ja se lasketaan verkkokaupan kassalla! Pidä kiirettä!
Huvimaja toimii kesähuoneena istuskeluun tai vaikkapa piharetkeilyyn, kun umpilattialle levitetään patjat ja viltit tai makuupussit. Toiset ottavat aktiiviseen käyttöön toimitussisältöön kuuluvan Lapinkeittiö-grillaussetin, jossa on mukana kaikki tarpeellinen, kuten grilliritilät, loimutuslauta, nokipannukoukku ja irrotettavat, kätevät pöytätasot. Muista tilata myös piippu ja huuva!
Lapinkeittiötä voi käyttää myös puhtaaseen tunnelmointiin, kun Huvimajaan kaivataan vaan tulen tuomaa tunnelmaa tai lämpöä. Viidellä sivulla sijaitsevat penkit on mahdollista jättää myös asentamatta, jolloin voit halutessasi sisustaa Huvimajan vaikkapa sohvalla tai nojatuoleilla. Asenna kauniit patterivalot kattoon, ripusta koristeverhot ikkunoihin, heitä lattialle räsymatto tai pistä perhekuvat ja oreganopurkit sopivaan järjestykseen Huvimajan koristeeksi. Kaikki on mahdollista ja jokaisesta Huvimajasta tulee juuri sinun näköisesi. Luo sisälle vaikka itämainen tunnelma tuhannen ja yhden yön hengessä tai sisusta Huvimajasi kansallisromanttiseen tyyliin Kalevala-teemalla. Kaikki käy, kunhan se käy sinulle itsellesi!
Huvimajan saat mieltymyksiesi mukaisesti joko höylähirrellä tai pyöröhirrellä. Pyöröhirsi tuo perinteisemmän puurakennustunnelman, kun höylähirsi piristää Huvimajaa hieman modernimmalla otteella. Saat itse päättää, kumpaan suuntaan menet. Joka tapauksessa saat nauttia puun tuomasta lämmöstä ja tunnelmasta. Puu tuntuu käden alla aina lämpimältä ja sillä on myös aina tarina. Jokainen pala puuta on persoonallinen taideteos, josta sinunkin Huvimajasi rakentuu.
Mallikuvissakin näet muutaman väri-idean, jolla voit Huvimajasi käsitellä. Asiakkaamme ovat maalanneet Huvimajansa melkein kaikilla sateenkaaren väreillä ja jotkut pistävät pintaan vain puunsuoja-aineen ja antavat majan harmaantua tyylikkäästi vuosien saatossa.
Tähän Huvimajaan ei liity niskavaivoja tai nöyristelyä. Huvimajan kattokorkeus nousee melkein kolmeen metriin ja sivuillakin on tilaa kaikenlaisille pituusluokille. Ilmatila pään yläpuolella luo paljon lisää avaruutta, täällä ei pää osu kattoon. Tietenkin se on mahdollista, jos oikein kovasti penkiltä kattoa kohti ponnistaa, mutta siinä kohtaa kuhmut menevät kyllä omaan piikkiin. Leveyttäkin komeudella on reilusti, sillä vajaan neljän metrin halkaisija mahdollistaa vaikka pienet huvilatanssit Huvimajan sisällä. Kokonaista orkesteria ei sisään ehkä saada, mutta trubaduurille ja sopivalle kuulijajoukolle tilaa riittää.
Käytämme vain laadukkaita osia ja se näkyy Huvimajassamme. Ikkunoissa on laadukkaat alumiiniprofiilit ja kaksi ikkunoista saa myös auki tarvittaessa. Kauniit pariovet on varustettu lukolla, jos tulee lukitusfiiliksiä. Tunnelma Huvimajassa saa väkisin hymyilemään, sillä täällä ei yksinkertaisesti voi murjottaa. Tai jos sellainen sisääntulomurjotus joskus olisikin päällä, lähtiessä mieli on jo väkisin piristynyt tai rauhoittunut. Huvimajassa sykekin laskee ja stressi haihtuu. Nikkaroi jollekin ikkunoista ikkunalauta ja piristä tunnelmaa kasveilla tai sijoita Huvimajaan vaikka kattava kokoelma kukkopillejä. Tee Huvimajasta persoonallesi sopiva rentoutuskeidas.
Hyvän Kaupan Paikka on tehnyt piharakennuksia jo vuosia. Meille on kertynyt kokemusta tuotteiden edelleen kehittämisestä ja siksi pyrimme aina tekemään parhaamme. Saatujen kokemusten ja asiakaspalautteiden pohjalta kehitämme tuotteitamme edelleen. Siksi Huvimajojen valuviat on jo korjattu. Hyvän Kaupan Paikka Oy:n Huvimajat on rakennettu noudattaen tarkkaa laadunseurantaa, jonka ansiosta tuotteessa ei esiinny yleisiä materiaalivaihteluita ja näin ollen laatu pysyy tasaisena. Toimitamme asiakkaillemme aina kuvaston ja esittelykodan mukaisen Huvimajan, ilman oikeuksia teknisiin muutoksiin. Täten asiakas voi olla varma tilatessaan tuotteen Hyvän Kaupan Paikasta, että tuote on samanlainen kuin kuvassa, jolla se on hänelle markkinoitu. Siksi uskallamme luvata Huvimajoillemme tyytyväisyystakuun!
Luomamme Huvimaja ei ole mikään pikkupaketti, sillä kokonaisuudella on kokoa ja painoa. Siksi toimitamme kokonaisuuden kotipihallesi pääosin valmiina elementteinä. Katto, seinät ja lattiat tulevat elementteinä. Elementtien alapuut ovat kyllästettyä puuta ja kattohuopa tulee toimituksen mukana. Perustusten tekeminen jää asiakkaan vastuulle, mutta sitä helpottaaksesi, voit tilata painekyllästetyn sokkelin tuvalle lisähintaan. Huvimajan mukana tulevat ohjeet ja rakennuslupapiirustukset saat pyytäessäsi jo etukäteen, jotta toimituksen saapuessa voi vaan alkaa puuhapeteilemään Huvimajaa chillauskuntoon. Tarvitset poran, ruuvinvääntimen, vasaran, sahan, mitan, kynän sekä rauhallista intoa kokoamishommiin. Tutustu aina tarkasti ohjeisiin ennen työvaiheen suorittamista.
Asiakkaan vastuulle jää piharakennustemme osalta vain perustusten teko, jossa huolellisuus on tärkeää. Muut osat kuuluvat lähtökohtaisesti toimitussisältöihin. Löimme täällä Oulun toimistolla viisaat päämme yhteen ja täräyksestä selvittyämme päätimme tarjota suurimpaan osaan rakennuksista lisähelpotusta. Lisävarusteena on nimittäin tilattavissa painekyllästetystä lankusta tehdyt mittatilaussokkelit, jotka on helppo asetella perustusten päälle. Sokkelin päälle rakennuksen teko onkin sitten selkeää ja helppoa, kunhan vähän pysyy vasara kädessä. Ota reilusti yhteyttä ja kysy vaihtoehdoista tai tsekkaa kunkin tuotteen lisävarusteluettelosta kohta painekyllästetty sokkeli. Sokkelit ovat räätälöity kutakin tuotetta varten niin, ettei sormi mene kootessa suuhun. Muistathan myös meidän auttavan puhelinpalvelumme!
Meillä Hyvän Kaupan Paikassa on aina joku päivystämässä. Tarjoamme nimittäin asiakastukea 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena seitsemänä päivänä tai niin kuin nykyään todetaan 24/7. Harva sitä yöllä kotiaan rakentaa, mutta meillä vastataan tarvittaessa silloinkin, jos joku tuotteen kasaamisessa kummastuttaa. Rakennuspakettien mukana tulevat ohjeet auttavat kasaamisessa. Et jää piharakennuksesi kanssa yksi, sillä olemme tukenasi!
Meiltä tilaaminen onnistuu aina ja asiakaspalvelu toimii ympäri vuoden 24/7. Olipa kysyttävää vaikka omasta jo tilatun tuotteen toimitusajasta tai jos tarvitset neuvoja rakennusten pystytyksessä tai kylpytynnyrin käyttöönotossa.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 19.3.2019 alkaen.
Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu
08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Käytössä on kaikki yleisimmät verkkopankit. Maksunvälittäjänä toimii Checkout.fi. Palvelu on maksulaitoslain siirtymäsäännöksen nojalla merkitty Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Palvelu on Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6) ylläpitämä palvelu ja Checkout Finland Oy on OPn omistuksessa. Checkout-palvelun maksuehdot.
Checkout-maksunvälityspalvelu välittää maksusi kauppiaalle. Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet, eli voit maksaa Nordean, Osuuspankin, Säästöpankin, POP-pankin, Danske Bankin, Handelsbankenin, S-pankin, Ålandsbankenin ja LähiTapiola pankin maksupainikkeilla. Maksun saajana tiliotteella näkyy Checkout Finland Oy. Checkout Finland Oy maksusi Suomen Hyvän Kauppa Oy:lle.
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korteilla. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti Netsin SSL-suojatulla maksulomakkeella. Verkkokaupalla eikä Checkout Finland Oy:llä ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa- ja MasterCard SecureCode -todentamispalvelut.
Verkkokauppa käyttää Checkout maksunvälityspalvelua korttimaksuissa. Verkkokauppa toimii tuotteiden ja palveluiden markkinoijana sekä tuotteiden toimittajana asiakkaalle. Verkkokauppa huolehtii kauppaan liittyvistä lakisääteisistä sekä itse määrittelemistään muista velvoitteista. Maksukorttimaksuissa kauppa syntyy asiakkaan ja Checkout Finland Oy:n (2196606-6) välille. Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle.
Santander-ostorahoitus edellyttää ennakkoon hyväksyttyä rahoituspäätöstä, jonka olette hakeneet ennakkoon sivustomme kautta Santanderin verkkopalvelusta. Ostorahoitus on mahdollista vain, jos teillä on rahoituspäätös. Huomioikaa myös, että tilauksenne kokonaisumma ei saa ylittää teille myönnettyä rahoitussummaa.
Pdf-lasku ladataan tilausvahvistuksessa olevasta linkistä. Maksun kirjauduttua tilillemme tilauksen käsittely jatkuu.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu
08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8
Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet. Voit maksaa Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Tiliotteellasi maksunsaajana näkyy Checkout Finland Oy, me välitämme maksusi verkkokauppiaalle. Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksu turvallisesti.
Checkout Finland tarjoaa myös mahdollisuuden maksaa tilisiirtolomakkeella.
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard – ja American Express -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa -, MasterCard SecureCode – ja American Express SafeKey -todentamispalvelut.
Maksukorttimaksuissa kauppa syntyy asiakkaan ja Checkout Finland Oy:n (2196606-6) välille. Checkout Finland Oy vastaa korttimaksuihin liittyvistä velvoitteista ja reklamaatioista.
Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti suojatulla maksulomakkeella eikä maksukortin tietoja tallenneta verkkokaupan järjestelmiin.
Maksuehdot sovitaan tilauksen yhteydessä ja sovittujen eräpäivien noudattaminen vahvistaa toimitusaikataulun.
Asiakkaalla on oikeus kaupan peruutukseen kuluttajasuojalain mukaisesti 14 päivän ajan tilausvahvistuksen/laskun vastaanottamisesta. Mikäli peruutusta ei ole mainitussa ajassa tehty, kauppa katsotaan sitovaksi. Laskun maksu katsotaan vahvistamiseksi.
Toimitusmuoto valitaan tuotekohtaisesti tuotteen oston yhteydessä ennen kuin tuote siirretään ostoskoriin. Myös toimituskulu on tuotekohtainen ja selviää tuotesivulla.
Tilauksen voi noutaa sovitusti noutovarastoltamme Oulusta.
Toimituskulut sisältävät rahti- ja pakkauskulut. Tuote toimitetaan asiakkaalle kotiin kuljetettuna, jolloin asiakas maksaa rahdin.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Sovimme aina tarkan toimitusajan. Ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Seinäjoen avajaistarjouksella tilatut tuotteet talvitoimitusehdoin. Toimitukset 30.04.2025 mennessä.
Palautuksista on neuvoteltava aina myyntipalvelumme kanssa. Hyvitämme tuotteiden palautuksista ehjinä vahingoittumattomissa pakkauksissa palautettujen tuotteiden mukaisesti, mahdolliset toimituskustannukset vähennetään palautuksen määrästä.
Asennettuja tai osin asennettuja tuotteita emme ota vastaan palautuksina. Palautuksissa ostaja vastaa tuotteiden asianmukaisesta pakkauksesta niin, että kuljetusyhtiö pystyy ne kalustollaan noutamaan ja turvallisesti kuljettamaan. Palautusten rahtikustannukset maksaa myyjä niissä tapauksissa että asiasta on sovittu myyjäliikkeen kanssa ja tuote palautetaan myyjän kuljetusyhtiön sopimusnumerolla varastolle tai tehtaalle.
Mahdollisesti ulkona varastoitavat tuotteet on pakattu säänkestävään pakettiin. Mikäli tuotetta varastoidaan asiakkaan luona ulkona ennen asennusta, paketit on tarkastettava mahdollisten repeytymien osalta ja tarvittaessa suojattava säältä. Pahvilaatikoissa toimitettavat tuotteet on varastoitava kuivissa tiloissa.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon.
Huolellisesta pakkaamisesta huolimatta voivat paketit vaurioitua kuljetuksen yhteydessä. Siksi on syytä jo lähetystä vastaanottaessa tarkistaa sen kunto kuljettajan (tai muun kuljetusliikkeen edustajan) läsnä ollessa. Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote/tuotteet ovat vaurioituneet, tulee vastaanottajan pyytää tavarankuljettajaa tekemään heti vahinkoilmoitus, eli rahtikirjaan laitetaan merkintä vauriosta ja kuljettajan allekirjoitus + nimenselvennys. Tämän jälkeen kuluttajan tulee ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme sopiakseen kuljetusvaurion käsittelystä.